olimme vihdoin perillä. Edelleenkään ei meinaa uskoa että tässä tämä nyt sitten on, nenän edessä, jalkojen alla, Brasilia.

 

 

Lennettiin siis ensin Madridiin, jossa odoteltiin ehkä kolme tai neljä tuntia. Itse asiassa juurikin siinä kohtaa alkoi väsyttää ja aikakäsitys horjua. Siitä tietää olevansa vanha, kun ei kroppa meinaa kestää edes yksiä huonoja yöunia...

 

 

Madridin kenttä osoittautui astetta suuremmaksi kuin osasimme odottaa. Siellä terminaaleista toiseen liikutaan metron tyyppisellä junalla. Käytäviäkin piisasi kilometritolkulla, osa liukuhihnoilla ja osa ilman, mutta suunnat oli selkeästi merkitty.

 

Lento Madridista Sao Pauloon olikin sitten vielä astetta rankempi rupeama. Se kesti ehkä 11 tuntia, tosin siitäkään ei ole varmuutta kun tuon lennon aikana ajantaju hukkaantui lopullisesti. Istualtaan nukkuminen on loistava taito, tosin meille kummallekaan sitä ei ole suotu. Niinpä yö meni sitten epämääräisessä koomassa välillä musiikkia kuunnellen, elokuvia katsellen, torkkuen ja syöden. Dinner tarjoiltiin siinä kahden aikaan yöllä. Kiitos muuten äippä lentosukista, ne oli ihan sopivan kokoiset etenkin sitten kun muistin ne Madridissa laittaa jalkaan. 

 

 

Voi aah sitä ilmanalaa, joka oli vastassa heti kun astuimme Brasilian maan kamaralle. Lämmintä oli yhdeksän aikaan aamulla jo yli parikymmentä, ja shortseihin vaihdettiin pikimmiten.Tähän voisi vaikka tottua. Ainiin, niinhän kai tässä seuraavat viikot tehdäänkin. Eipä harmita vieläkään ei.

 

 

  Marianne oli jo  kentällä miehensä kanssa meitä odottelemassa. Parinsadan kilometrin matkaa vuorella sijaitsevalle  farmille taitettiin useampi tunti, matkalla pysähdyttiin hoitamaan muutamia asioita. Läheisessä kylässä kävimme vielä syömässä ennen tänne vuorelle kipuamista. Marianne tarjosi meille ruoat seisovasta pöydästä Restaurante Taipassa, ja sen voin sanoa että jos se oli tyypillistä brasialaista ruokaa niin mii laik. Salaattipöydässä oli erilaisia rehuja ja hedelmiä ja tapaksia, ja pääruokalajejakin tolkuttoman monta. Itse maistelin lähinnä kasvisvaihtoehtoja, joita niitäkin oli todella hyvä valikoima. Patoja, lasagneja, riisiä, perunaa ja paistoksia kastikkeita... Jälkkäriksi vielä kinuskikiisseliä, kookoshyytelöä ja vesimelonia.

 

 

Niin, tämä farmi siis sijaitsee 1500m: n korkeudessa. Ja aikalailla keskellä ei mitään, tai keskellä viidakkoa, no joitakin talopahasia ja laiduntavia lehmiä nähtiin matkalla tänne ylös. Käytettiin ensimmäinen ilta kuljeskelemalla ympäriinsä ja tutustumalla paikkoihin.

 

 

Kirjoitan tätä yhdeksän aikaan illalla, Suomessa kello olisi yksi yöllä. Tänään ei päästy nettiin mutta huomenna jos saadaan wi-fi pelittämään, saan postattua tämän teidän luettavaksi. Nyt kyllä silmä painaa sen verran että rupean nukkumaan. Seuraavalla kerralla lisää siitä, millainen paikka tämä oikein on. Paitsi ihana. 

 

 

-Sussu-