Kai tässä pitää jotain loppusanoja kirjoittaa. Kotimatka tehty ja perille ollaan päästy turvallisesti. Reissu heitetty, haikeissa fiiliksissä farmilta lähettiin, mutta kyyneliltä vältyttiin ehkä sen vuoksi koska molemmille jäi semmonen olo että tänne tullaan vielä takaisin. Onneksi ihminen ei ole sidottu yhteen paikkaan.

On vähän kummallista olla Suomessa, mutta äkkiähän tähän tottuu. Matkakuvia katsellessa tulee kyllä sellanen olo, että tuollahan meidän pitäis olla. Pitkät housut ja sukat tuntuu kummalliselta päällä :D Koko ajan laskee, että kello on nyt sen ja sen verran farmilla ja nyt ne tekee siellä sitä ja tätä. Siellä muuten alkoi satamaan ku me lähettiin. Taivas itkee meidän lähtöä :) muahhhhhhhaaaaaaaa.

Ei harmita tämä homma yhtään. Lähtisin uudestaan. Ei mulla oo nyt sanoja enempää. Laitetaan pari kuvaa..

Sandaalit tuntu nii kotosilta jaloissa.. :)

Hyvää ystävänpäivää, kiitos matkaseurasta ja kaikkea hyvää. Niin ja jos jotakin alkaa kiinnostamaan työharjoittelu, lomailu tai ihan missä tahansa merkityksessä tämä paikka niin saa kysyä lisää, mielellään kerrotaan ja autetaan jos vain suinkin pystytään. Mulle voi laittaa säpoo: [email protected]. Susanna voit lisätä oman säpon tänne jos halluut.

-Piipe-

 

 

 

Alkaa jo kotiinlähtö häämöttää ja ketutus kasvaa. Nyt kun vielä jotenkin kyyneliltä kykenee niin pitänee päivittää viimeisimmät kuulumiset, noiden rojektien osalta.

Niinkuin aiemmin oli puhetta, bambupisteaita nimettiin kulttuurien kohtaamiseksi. Tehtiin aidan viereen kyltti, bambusta tietysti. Tekstit poltettiin puuhun kolvin tyyppisellä masiinalla, kolmella kielellä. 

 

Sitten vähän maalailtiin meidän kotona, tai lähinnä oltiin maalaavinamme mutta enimmäkseen sotkettiin paikkoja maaliroiskeilla... Oli meillä muuten pensselitkin, eh...

Angry hand       

Ja sittenhän meillä oli tämä laiturirojekti. Josta me oikeesti kuviteltiin että hoidetaan se kahdestaan. Heh heh. No, isännät täällä tajus meitä paremmin että jos on meininki uusi laituri tällä aikataululla rakentaa niin ehkä parempi vähän jeesiä. Yksi purki vanhan laiturin laudat pois, toinen kävi kaatamassa eukalyptuksen, josta laiturin aluspuut tehtiin. Kolmas toi puunrungon traktorilla paikalle ja vei vanhat puuosat pois, neljäs sahasi eukalyptuksen kahtia ja leikkasi lankut. Vanhoista rappusista käytettiin uudelleen hyväkuntoiset askelmapuut, vain pystypuut uusittiin.

Meidän tehtävänä oli poistaa kuori eukalyptuksen puolikkaista. Onnistui ihan näppärästi kirvestä ja sorkkarautaa apuna käyttäen, ihan kun ois pikkusen järreämpää pajua kuorinut.

Vanhojen aluspuiden poisto ja uusien paikalleen laittaminen vaati yhteistyötä, senverran painavia nuo tukinpuolikkaat olivat. 

No, loppupeleissä meidän suurin työpanos laiturin teossa oli ruuvata lankut kiinni aluspuihin. Ja sehän sujui meiltä kuin tanssi,  ei juurikaan harmittanut korjailla rusketusta tuossa veden äärella ihanan lämpimänä kesäpäivänä. Äläkä murjota siellä Harri, kyllä meillä oli ihan mukavaa siellä ulkoilureittien rakennus -kurssillakin, kuka nyt ei tykkäis kahlata hyisessä järvivedessä ja raahata viissataakilosia pitkospuita umpimetsässä. :)

Tämmönen siitä sitten tuli, tukeva ja jämpti eukalyptuslaituri. Kyllä kelpaa sanoa olleensa mukana tämän teossa, vaikka miehet tekivätkin suurimman osan voimailua vaativista hommista. 

Kalatkin tuli pällistelemään meidän aikaansaannosta, tai oikeastaan ne oli vaan niin nälkäsiä että tulivat ruoan toivossa huudeille pyörimään. Tässä Juhalle vähän parempia otoksia näistä tyypeistä joita lammissa asustaa. Kerroppa onko kuvan 1 ja 2 kalat samoja, kun meille väitettiin että täällä asuu vain taimenia ja karppeja, mutta tuo toinen ei äkkisiltään näyttäisi kummaltakaan?

Autettiin myös Pauloa bambuesineiden hionnassa, ja kaikkea muutakin pikkupuuhaa ollaan tehty nyt viime päivinä. Valitettavasti ajatukset alkaa jo kuitenkin pyöriä välttämättömän äärellä. Tänä iltana pitää pakata, ja huomenna lähdetään heti aamusta kohti São Pauloa. Lento lähtee vasta illemmalla mutta on kuulemma vielä joitakin hoidettavia asioita big cityssä ennen lentokentälle menoa. Huoh. Onko pakko lähtee.

Lopputunnelmia päivitellään varmasti vielä, mutta jos se on taas Piipe kynan varressa sitten, niin tässä vielä minulta terkut kaikille täältä paratiisista, sanan- ja kuvanmukaisesti sieltä missä pippuri kasvaa!

-sussu-

 

 

Torstaina otettiin suunta kohti São Pauloa. Matkaan lähti meidän kahden lisäksi Mariannen poika Rafa ja hänen tyttöystävänsä Ariela, Marianne sekä Paulon poika Ruan, joka saatiin onneksi houkuteltua meille mukaan matkaoppaaksi ja shoppailuseuraksi. Auto oli täynnä. Mukana oli myös jonkun verran tavaraa, koska Marianne lähti samalla reisulla Suomeen. Haikeutta ilmassa. Me ei siis enää tämän reissun yhteydessä nähdä Mariannea. 

Ajomatka vuorilta São Pauloon kestää noin kolme tuntia. Ensin vietiin Marianne kentälle ja sitten minä, Sussu ja Ruan jäätiin majapaikkaamme. Saatiin yöpaikka Alen luota. Ale on ollut täällä farmilla usein lomailemassa ja meidänkin aikana pariin otteeseen. Marianne järkkäs meille sitten yöpaikan sieltä. Ale on ammatiltaan näyttelijä ja jos oltais oltu pidempään siellä niin olisimme päässeet katsomaan hänen esitystään, harmillista kun ei oltu. Joku toinen kerta sitten ;) 

Meillähän kaupunkireissun päätarkoitus oli siis ostokset. Heti torstaina tavarat heitettyämme Alen luo lähettiin kujille. Jo ensimmäisen viiden minutin aikana kävi selväks, että Ruan on meille kultaakin kalliimpi tällä reissulla. Olisimme olleet niin eksyksissä tai sitten vaan hengailleet Alin talon nurkilla ja shoppailleet ruoka- ja huonekalukaupoissa. Ensin käveltiin bussipysäkille, sieltä bussilla jäätiin Faria Liman metropysäkille ja sieltä metroa välillä vaihtaen Paulistan kaupungiosaan joka on São Paulon finanssialueen keskus ja kai jonkunlainen keskuskatu, niinku Mannerheimintie..mut semisti isompi. Joo oltais varmasti osattu kahelleen tällä portugalin kielen taidolla. Onneks ei oltu ruuhka-aikaan liikkeellä...kuulema. Aika täynnä ne metrot ja bussit oli siltikin, harvoin päästiin istumaan. Tähän kohtaan lienee lisättävä myös tietoa lämpötilasta. Se tais olla +36 ja kyseessä miljoonakaupunki. Ei tuulta ja ilmastoimaton täysi bussi. Nam. Muutenkin tuo kaupungin kuumus, huoh. Oikeesti oli jo liikaa. Tosin siellä Alen luona oli yks irlantilainen mies ja se sano et ne oli olleet Rio de Janeirossa ja siellä keskilämpötila oli +47!!! Ei harmita ettei menty siellä käymään. 

Kaupunki on kyllä iso, eikä ehditty parissa päivässä näkemään siitä edes murto-osaa. Niinkuin Ale meille sanoikin, São Paulo on kuin monta erillistä kaupunkia yhden kaupungin sisällä. Pakkohan sen on nii  olla jos väkiluku itse metropolin alueella on se 11miljoonaa. Ei sitä käsitä vieläkään, mutta ei missään vaiheessa tarvinnut olla yksin.

 

Kerettiin ensimmäisen päivän aikana nähdä myös sitä kurjempaa São Pauloa. Eihän se yllätyksenä tullut, että kodittomia on tässä maailmassa olemassa, mutta aina se yhtä kurjalta tuntuu kohdata moista. Jo aikasemmin Suomessa olin katsonut dokumentin missä etenkin Rio de Janeirossa slummialueita, eli oikeasti ihmisten koteja, puretaan kesän 2014 jalkapallon mm-kisojen sekä tulevien Rion 2016 kesäolypialaisten "tieltä." Niin paljon kuin minä urheilua rakastankin, mutta asiat vois laittaa joskus vähän eri mittapuihin. Kaupungin rikollisuudesta meitä varoteltiin myös etukäteen, otsassamme lukee turisti ja ollaan helppo kohde taskuvarkaille. No, mutta missäpä isossa ja vähän pienemmissäkin kaupungeissa ei olisi rikollisuutta? Riittävän varuillamme kun olimme niin mitään ei onneksi sattunut. Toki me myös vältelttiin paikkoja missä todennäköisyys joutua uhriksi on suurempi. Niinkun perjantai-iltana ei tietyille aseman huudeille tarvii jäädä notkumaan.

Torstai kierreltiin siellä Paulistan alueella ja löydettiin jo jotain pientä ostettavaa. Pienellä tarkotan enimmäkseen omaa paitaa ja futis avaimenperää, en niinkään Sussun kolmea mekkoa, ainakin viittä paitaa, yksiä sandaaleja ja mitä näitä nyt oli :) no mutta jos halavalla saa ni aina kannattaa ostaa.. ja olihan meillä ne tyhjät rinkat tullessa tänne, ei niiden tarkotus ole tyhjänä lähtee täältä. 

Perjantaina mentiin ensin japanilaiskortteliin. Toisen maailmansodan jälkeen Brasiliaan tuli paljon japanilaisia ja suurin osa  tuli asumaan São Paulon yhteen kaupunginosaan, joka nykyisin tunnetaan nimellä Liberdade. Se oli kyllä kiva mesta, erikoista oli esimerkiksi japanilaistyyppiset talot sekä liikennevalot joissa oli jalankulkijat merkitty japaninkielisillä merkeillä. Ja oli muuten tarjolla puhelimeen kuorta ja tablettipusseja ja elektroniikkaa noin  yleensäkin. Ja paljon paljon paljon muutakin.

Syömässä käytiin tietenkin sushi-ravintolassa. Siellä kerättiin lautaselle mitä haluttiin ja hinta määräytyi annoksen painon mukaan. Tarjolla oli kyllä vaikka ja vallan mitä. Ruoka oli tosi hyvää ja paikka muutenkin hieno.

Japanilaiskorttelista mentiin sitten Rock Gallery ostoskeskukseen. Se oli kans aika vaikuttava paikka. Pari ekaa kerrosta oli pyhitetty rap/hiphop tuotteille ja siitä ylöspääin enempi vähempi rock- ja heavyhenkisille tuotteille. Bändipaitoja löytyi kyllä moneen makuun. Ja siellä jos missä olis ollu mahdollisuus ottaa lävistyksiä ja tatuointeja. Brasiliassa on nyt kuumintahottia ottaa taskoja tai lävistyksiä ja se on kyllä huomattu. Tuollakin ostoskeskuksessa oli joka kerroksessa varmaan ainakin viis paikkaa missä olis voinu värjätä ja rei'ittää nahkaa. Ja kerroksiakin oli ehkä viis. Odottakaa vaan kun näätte meidät ;)

 

Lauantaina olikin heti aamusta sit lähtö takaisin farmille. Onneks, minä olin jo perjantai-iltana niin poikki ja vetelä ettei mitään rajaa. Vaikka sitä kuinka yrittää juoda ja suojautua ni tais aurinko tehä tepposet. Perjantai-illasta lauantai-iltaan mulla särki päätä ja oli aika ällöttävä olo, jännityksellä odottelin josko george tulee kylään kotimatkalla farmille. Onneksi sille varattu muovipussi pysyi kuitenkin tyhjänä. Kuivaa oli ollut vuoristossakin. Tässä ajellaan vuoriston hiekkatietä ylöspäin.

 

Mutta ihanuutta oli palata farmille, home sweet home tunnelma valtasi heti mielen kun perille päästiin. Ja se ihana tunne kun illalla oli viileetä. Nyt paistaa taas semmonen leppoisa vuoriston aurinko, asteita näin aamupäivästä vajaa kolkyt. Tämä on juhlaa. Nyt jatketaan nauttimista ja oleskelua täällä farmilla, tehään vielä jotain pikkujuttuja mitä mieleen tulee. Outoa kun Marianne ei ole täällä. Ja jo  keskiviikkona lähtee lento kotia kohti. 

-Piipe-

Hirviä nälkä. Ollaanko taas oltu niin ahkeria vai kuis se ny silleen? No iltapalaa vielä saa hetken odotella niin on hyvää aikaa kirjoitella. Vaikkapa ruoasta.

Ollaan varmaan mainittu useampaankin otteeseen että ruoka on täällä hyvää. Ollaan aina oltu ruoka-aikaan kotona siis. Kerronpa nyt millaista ruokaa täällä farmilla yleensä laitetaan, varmaan siitä voi jotain yleistää brasilialaiseen keittiöön.

Aamupala täällä on aika samantyyppinen kuin Suomessa,  sämpylöitä tai paahtoleipää kera juuston ja kinkun, muroja, jugurttia, joskus puuroakin. Kahvia tai kaakaota. Joinakin aamuina on pöydässä ollut eräänlainen paikallinen pullakakku, se on etenkin joulunajan herkku, pullaa jossa on kuivattuja hedelmiä. 

Lounaalla joka syödään puolenpäivän jälkeen, on aina alkuun salaattia. Perustana ovat tomaatti, kurkku, salaatti ja porkkanaraaste,  joskus lisäksi jotain yrttejä puutarhasta tai esim punajuuriraastetta. Päälle lirautetaan oliiviöljyä tai balsamiviinietikkaa.

Marianne ostaa vihannekset ja juurekset mahdollisuuksien mukaan paikallisilta viljelijöiltä. Esimerkiksi tomaatteja haettiin tänään laatikollinen suoraan tomsuplantaasilta, joka on matkan varrella kun mennään São Bento do Sapucaihin. Samalla reissulla käytiin porkkana- ja maniokkitehtaalla, josta ostettiin laatikollinen molempia. 

Lounaan perusraaka-aineet ovat riisi ja pavut. Riisi voi olla tavallista tai kokjyväriisiä, joskus molempia samalla ruoalla. Pavut ovat yleensä punaisia, ja niistä on keitetty kastike. En tykännyt pavuista ennen tänne tuloani, mutta täällä ne uppoaa eri hyvin. Ehkä pitää kotonakin opetella tekemään papupatoja. 

Papujen lisäksi on yleensä jokin muukin kasvislisuke, esim. porkkanoista  tai mugangosta keittämällä tai paistamalla tehty. Mugango on hiukan kesäkurpitsan näköinen ja tapainen hedelmä.

Maissia käytetään ruoanlaitossa myös paljon. Usein tehdään farofaa, kuivaa maissijauhomurua jota voi ripotella riisin ja kastikkeen päälle. 

Lihanystäviä unohtamatta, ruokaan kuuluu yleensä aina myös lihaa/kanaa/kalaa, kastikkeessa, paistettuna tai miten milloinkin. Tänään oli lampaanlihaa, mutta yleensä sikaa tai nautaa niinkuin meilläkin.  Muutaman kerran on ollut lihamureketta, johon on lisätty jyväsinä kibeä, kokojyvviljaa joka muistuttaa maultaan vehnää. 

Perunaa tai pastaa saattaa sitäkin olla, mutta harvemmin. Ja vaikka olisi niin silti saattaa olla riisiä, siitä ei hevillä luovuta. Käytiin Juqueįssa ollessa ravintolassa syömässä, ja tilattiin Piipen kanssa "päivän annokset". Siihen kuului aina salaatti, riisiä SEKÄ ranskiksia ja papukastike. Itse sai valita lihan, kanan tai kalan. Että vinkkiä vaan kaikille jotka aiotte kutsua meidät lähitulevaisuudessa syömään, riisiä on parasta olla tarjolla. 

Kastikkeista puheenollen, feijoada on eräs suosittu papu/liharuoka täällä päin. Siihen tulee mustien papujen lisäksi sianlihaa ja pekonia. Joissakin versioissa siasta käytetään saparot, korvat ja sorkat. Luulen että eräässä seisova pöytä -tyyppisessä ravintolassa tarjoiltiin tätä ruokaa, en maistanut. 

Olen yleensä maistanut täällä lähes kaikkia liharuokia, vaikka enimmäkseen kasvispitoista linjaa suosinkin. Mutta täällä pärjäisi ihan hyvin täysin kasvissyöjänäkin, koska aina on erilaisia kasvisruokia tarjolla.

Maniokeista vielä. Se on juures, jota voi esim. keittää ja käyttää porkkanan tavoin patoihin, paistoksiin yms. Raakana sitä ei voi syödä. Siitä tehdään myös jauhoja, joista voi paistaa tapioca-lettuja. Tapioca on intiaanien keksintö, ja se maistuu ... jauholle joka on paistettu letuksi. Eh. 

Mutta maniokkijauhoista voi tehdä myös aah niin ihania juustopalleroita/sämpylöitä. Ne on ehdottomasti parasta mitä täältä saa. Tai yleensä kai niiin käytetään maissijauhoja, mutta joka tapauksessa hyviä ovat. Niitä voi ostaa melkein joka leipomosta ja kahvilasta, mutta me ollaan jo harjoiteltu niitä itsekin tekemään. Jauhopussikin on jo valmiiksi ostettu kotiin viemisiksi, se olikin tärkein ostos varvassandaalien lisäksi. 

Tästä päästäänkin näppärästi mun lempiaiheeseen, jälkiruokiin. Täällä ei harrasteta niinkään päiväkahvittelua, mutta lounaalla on yleensä jälkiruokaa tarjolla. Brasilialaiset rakastavat makeaa. Siis todella makeaa. Brasilialaiset rakastavat toffeeta sen kaikissa eri muodoissa: paloina, liisterimäisenä mössönä, kastikkeena ja lusikalla suoraan purkista. Täällä siis myydään kaupoissa lasipurkkeja joissa on toffeen tapaista maitomönjää.  Sitten brasilialaiset rakastavat hilloja, marmeladeja ja kaikkia niistä tehtyjä jälkiruokia ja johdannaisia. Ja hyytelöitä. Sellaisia hedelmän tai marjan (lue: esanssin) makuisia läpikuultavia, jotka tehdään jauheesta veteen sekoittamalla ja jääkaapissa hyydyttämällä. 

Ehkä parasta kaikesta on se, että täällä tykätään tosi paljon myös kookoksesta. Kookoskarkkeja on paljon erilaisia, kooosjäätelöä on joka paikassa missä on jäätelöä. Jäätelöä saa myös mm. maissin ja avokadon makuisina :)

Tässä on myös yksi jälkkärivaihtoehto, yhdistää hilloa ja sulatejuuston tapaista levitettä. Suolaista ja makeaa samassa, nam. 

Sitten kun vielä lisätään jälkkärilistalle kaikki ihanat kakut ja jäätelöt, vanukkaat ja suklaat niin voitte uskoa tällä reissulla ei oo päässy kilot karisemaan. Onneks brasilialaiset tykkää myös isoper...äisistä naisista, tai niin me ainakin kuvitellaan. :)

Päivällinen ja iltapala on yleensä yksi ja sama asia. Se syödään seitsemän kahdeksan kieppeillä, milloin mitenkin. Joskus tehdään lämmin ruoka, esimerkiksi jokin keitto, joskus lämppäreitä tai vaan leipää ja teetä. Riippuu päivästä, nälästä, lämpötilasta ja siitä jaksaako kukaan kokata. Yleisesti ottaen ruokailuajat ja -tavat täällä ovat mukavan joustavia. Yleensä kaikki kokontuvat ruoka-aikoina yhdessä syömään, mutta jos jollain on aikataulutus eri niin sekään ei ole vakavaa. Ruokapöydässä viihdytään pitkään jos ei ole kiirettä jatkaa hommia, mutta sitäkään ei katsota pahalla jos joku poistuu aiemmin. 

Täällä on keittiössä kolme työntekijää. Arkisin on yleensä töissä ainakin yksi, leirien ja muiden tapahtumien aikana kaikki kolme. He laittavat aamupalan ja lounaan, itse hoidetaan yleensä päivällinen/iltapala. Meistä on vaan Piipen kanssa tullut sellaisia aamuvirkkuja että usein ollaan päämajassa jo ennen muita, ja laitellaan aamupalaa itse. Mutta onhan tämä valmiille ruoalle tulo kyllä sellainen hienous, että näinköhän sitä on ihan uusavuton kun menee kotiin ja pitäisi itse kokata. Ainiin mutta sen takiahan me käydään koulua, että saadaan valmista ruokaa. Nou hätä. 

Vielä se pitää mainita että hedelmiä on vaikka minkälaisia, ja niitä on aina tarjolla. Banaaneja on kolmea eri kokoa: niitä normeja mitä meilläkin, sitten noin puolta pienempiä, ja vielä ihan miniminibanaaneja, kooltaan noin minun sormen mittaisia. Sitten löytyy mangoja, ananasta, palmua, kookosta ja sen "nahkaa", kakeja, pitayaa,  guavaa, litsejä.... Ei millään muista kaikkia. Osaa hedelmistä kasvaa omalla pihalla, ja esimerkiksi tämä meilläkin jälkiruoissa koristeena käytettävä hedelmä, jonka nimeä en nyt muista, on suorastaan rikkaruoho.

Kaksosbanaanit

Chuchuja ja ingoja

Loppuun vielä kuva jälkkäristä, jota teimme pizzailtana. Banaanipitsaa... Maistuu hiukan paremmalle kuin näyttää, mutta ei jostain kumman syystä saanut ykkössijaa jälkkäritesteissämme.