Torstaina otettiin suunta kohti São Pauloa. Matkaan lähti meidän kahden lisäksi Mariannen poika Rafa ja hänen tyttöystävänsä Ariela, Marianne sekä Paulon poika Ruan, joka saatiin onneksi houkuteltua meille mukaan matkaoppaaksi ja shoppailuseuraksi. Auto oli täynnä. Mukana oli myös jonkun verran tavaraa, koska Marianne lähti samalla reisulla Suomeen. Haikeutta ilmassa. Me ei siis enää tämän reissun yhteydessä nähdä Mariannea. 

Ajomatka vuorilta São Pauloon kestää noin kolme tuntia. Ensin vietiin Marianne kentälle ja sitten minä, Sussu ja Ruan jäätiin majapaikkaamme. Saatiin yöpaikka Alen luota. Ale on ollut täällä farmilla usein lomailemassa ja meidänkin aikana pariin otteeseen. Marianne järkkäs meille sitten yöpaikan sieltä. Ale on ammatiltaan näyttelijä ja jos oltais oltu pidempään siellä niin olisimme päässeet katsomaan hänen esitystään, harmillista kun ei oltu. Joku toinen kerta sitten ;) 

Meillähän kaupunkireissun päätarkoitus oli siis ostokset. Heti torstaina tavarat heitettyämme Alen luo lähettiin kujille. Jo ensimmäisen viiden minutin aikana kävi selväks, että Ruan on meille kultaakin kalliimpi tällä reissulla. Olisimme olleet niin eksyksissä tai sitten vaan hengailleet Alin talon nurkilla ja shoppailleet ruoka- ja huonekalukaupoissa. Ensin käveltiin bussipysäkille, sieltä bussilla jäätiin Faria Liman metropysäkille ja sieltä metroa välillä vaihtaen Paulistan kaupungiosaan joka on São Paulon finanssialueen keskus ja kai jonkunlainen keskuskatu, niinku Mannerheimintie..mut semisti isompi. Joo oltais varmasti osattu kahelleen tällä portugalin kielen taidolla. Onneks ei oltu ruuhka-aikaan liikkeellä...kuulema. Aika täynnä ne metrot ja bussit oli siltikin, harvoin päästiin istumaan. Tähän kohtaan lienee lisättävä myös tietoa lämpötilasta. Se tais olla +36 ja kyseessä miljoonakaupunki. Ei tuulta ja ilmastoimaton täysi bussi. Nam. Muutenkin tuo kaupungin kuumus, huoh. Oikeesti oli jo liikaa. Tosin siellä Alen luona oli yks irlantilainen mies ja se sano et ne oli olleet Rio de Janeirossa ja siellä keskilämpötila oli +47!!! Ei harmita ettei menty siellä käymään. 

Kaupunki on kyllä iso, eikä ehditty parissa päivässä näkemään siitä edes murto-osaa. Niinkuin Ale meille sanoikin, São Paulo on kuin monta erillistä kaupunkia yhden kaupungin sisällä. Pakkohan sen on nii  olla jos väkiluku itse metropolin alueella on se 11miljoonaa. Ei sitä käsitä vieläkään, mutta ei missään vaiheessa tarvinnut olla yksin.

 

Kerettiin ensimmäisen päivän aikana nähdä myös sitä kurjempaa São Pauloa. Eihän se yllätyksenä tullut, että kodittomia on tässä maailmassa olemassa, mutta aina se yhtä kurjalta tuntuu kohdata moista. Jo aikasemmin Suomessa olin katsonut dokumentin missä etenkin Rio de Janeirossa slummialueita, eli oikeasti ihmisten koteja, puretaan kesän 2014 jalkapallon mm-kisojen sekä tulevien Rion 2016 kesäolypialaisten "tieltä." Niin paljon kuin minä urheilua rakastankin, mutta asiat vois laittaa joskus vähän eri mittapuihin. Kaupungin rikollisuudesta meitä varoteltiin myös etukäteen, otsassamme lukee turisti ja ollaan helppo kohde taskuvarkaille. No, mutta missäpä isossa ja vähän pienemmissäkin kaupungeissa ei olisi rikollisuutta? Riittävän varuillamme kun olimme niin mitään ei onneksi sattunut. Toki me myös vältelttiin paikkoja missä todennäköisyys joutua uhriksi on suurempi. Niinkun perjantai-iltana ei tietyille aseman huudeille tarvii jäädä notkumaan.

Torstai kierreltiin siellä Paulistan alueella ja löydettiin jo jotain pientä ostettavaa. Pienellä tarkotan enimmäkseen omaa paitaa ja futis avaimenperää, en niinkään Sussun kolmea mekkoa, ainakin viittä paitaa, yksiä sandaaleja ja mitä näitä nyt oli :) no mutta jos halavalla saa ni aina kannattaa ostaa.. ja olihan meillä ne tyhjät rinkat tullessa tänne, ei niiden tarkotus ole tyhjänä lähtee täältä. 

Perjantaina mentiin ensin japanilaiskortteliin. Toisen maailmansodan jälkeen Brasiliaan tuli paljon japanilaisia ja suurin osa  tuli asumaan São Paulon yhteen kaupunginosaan, joka nykyisin tunnetaan nimellä Liberdade. Se oli kyllä kiva mesta, erikoista oli esimerkiksi japanilaistyyppiset talot sekä liikennevalot joissa oli jalankulkijat merkitty japaninkielisillä merkeillä. Ja oli muuten tarjolla puhelimeen kuorta ja tablettipusseja ja elektroniikkaa noin  yleensäkin. Ja paljon paljon paljon muutakin.

Syömässä käytiin tietenkin sushi-ravintolassa. Siellä kerättiin lautaselle mitä haluttiin ja hinta määräytyi annoksen painon mukaan. Tarjolla oli kyllä vaikka ja vallan mitä. Ruoka oli tosi hyvää ja paikka muutenkin hieno.

Japanilaiskorttelista mentiin sitten Rock Gallery ostoskeskukseen. Se oli kans aika vaikuttava paikka. Pari ekaa kerrosta oli pyhitetty rap/hiphop tuotteille ja siitä ylöspääin enempi vähempi rock- ja heavyhenkisille tuotteille. Bändipaitoja löytyi kyllä moneen makuun. Ja siellä jos missä olis ollu mahdollisuus ottaa lävistyksiä ja tatuointeja. Brasiliassa on nyt kuumintahottia ottaa taskoja tai lävistyksiä ja se on kyllä huomattu. Tuollakin ostoskeskuksessa oli joka kerroksessa varmaan ainakin viis paikkaa missä olis voinu värjätä ja rei'ittää nahkaa. Ja kerroksiakin oli ehkä viis. Odottakaa vaan kun näätte meidät ;)

 

Lauantaina olikin heti aamusta sit lähtö takaisin farmille. Onneks, minä olin jo perjantai-iltana niin poikki ja vetelä ettei mitään rajaa. Vaikka sitä kuinka yrittää juoda ja suojautua ni tais aurinko tehä tepposet. Perjantai-illasta lauantai-iltaan mulla särki päätä ja oli aika ällöttävä olo, jännityksellä odottelin josko george tulee kylään kotimatkalla farmille. Onneksi sille varattu muovipussi pysyi kuitenkin tyhjänä. Kuivaa oli ollut vuoristossakin. Tässä ajellaan vuoriston hiekkatietä ylöspäin.

 

Mutta ihanuutta oli palata farmille, home sweet home tunnelma valtasi heti mielen kun perille päästiin. Ja se ihana tunne kun illalla oli viileetä. Nyt paistaa taas semmonen leppoisa vuoriston aurinko, asteita näin aamupäivästä vajaa kolkyt. Tämä on juhlaa. Nyt jatketaan nauttimista ja oleskelua täällä farmilla, tehään vielä jotain pikkujuttuja mitä mieleen tulee. Outoa kun Marianne ei ole täällä. Ja jo  keskiviikkona lähtee lento kotia kohti. 

-Piipe-