Sen verran ollaan kuulumisista perillä, että siellä on ollut ihan mukavasti pakkasta viime päivinä. No tiiättekö, ihan kauheeta on ollu täälläkin. Yhtenä päivänä lämpötila ei noussut edes kahteenkymmeneenviiteen, voitteko kuvitella. Ja rusketuskin on vielä ihan puolitiessä, kun ei ole biksuissa voinut grillailla ja chillailla ihan joka päivä. Näin siinä sitten käy, yhestä raajasta neekeri, toisesta kalkkuna.

Ollaan  kai me jotain töitäkin tehty, ainakin hanskoista päätellen. Meillä tehotytöillä sentäs oli omat työhanskat mukana. Täällä ei niin noista suojavarusteista piitata, paikallisilla työmiehillä ei juuri ole hanskoja, kuulosuojaimia tai muita ylimääräisiä härpäkkeitä näkynyt. Mopoilijoita on myös todella paljon, mutta yhtään kypärällä varustettua ei olla vielä bongattu. Huomenna lähden ehkä leiriläisten kanssa ratsastamaan, nauravat minut varmaan pihalle jos alan kyselemään ratsastuskypärän perään...

No, ehkä joissain asioissa tuntuu, näin suomalaisen näkökannalta, että meno on ihan holtitonta. Mutta toisaalta täällä on huomannut senkin että ei kaikki ole niin vakavaa, elää voi vähän vähemmällä stressaamisellakin. Esimerkiksi rakentaminen on monasti hiukan puolivillaista, mutta kun se näissä ilmasto-olosuhteissa piisaa niin mikäpä siinä. Keittiöiden varustelutaso ja siisteys ei ehkä aina ole suomalaiseen mittapuuhun verraten ihan priimatasoa, mutta hyvin on nälkä pysynyt loitolla eikä mikään vatsapöpö ole meihin iskenyt. (Ruoka on täällä muuten tosi hyvää, siitä myöhemmin ihan oma tarina) Ollaan juotu hanavettäkin, vaikka joka oppaassa sanotaan että niin ei missään tapauksessa saa tehdä. Mutta täällä tilalla se on eri juttu, kun vesi tulee suoraan lähteestä. Jos mennään kylille, todellakin hörpitään vain pullovettä.

Hörppimisestä puheenollen. Käytiin viikonloppuna ravintolassa syömässä, kun kukaan meistä ei jaksanut kokata. Piipe on koko reissun ajan feikannut että se on muka tommonen urheilullinen vauhtimimmi, uuttera työmuurahainen ja kaiken lisäksi aina etunenässä koittamassa kaiken maailman pöljyyksiä. Vaan nytpä paljastui todellinen luonne, kun päästiin jälkiruokakahveihin. Pitsihanskat vaan puuttuu, voi ei mikä etikettivirhe!

Asiasta kukkalaatikkoon. Tai paremminkin ulko-oven portaisiin. Meillä on taas uusi kaveri, joka odottelee meitä useimpina iltoina, kun mennään kämpille. Siis siellä portailla. Minä huomasin heti että tämä tyyppi on prinssiainesta, ja olen jo vähän yrittänyt ottaa lähikontaktia asian selvittämiseksi. Tyyppi on vaan aika ujonlaista sorttia...

Mutta sitäkin komeampi kooltaan!

Tässäpä enimmät tältä erää, mukavaa pakkaspäivää sinne, muahhahhhahaaaa!

 

-

sussu-