On vähän kummallista olla Suomessa, mutta äkkiähän tähän tottuu. Matkakuvia katsellessa tulee kyllä sellanen olo, että tuollahan meidän pitäis olla. Pitkät housut ja sukat tuntuu kummalliselta päällä :D Koko ajan laskee, että kello on nyt sen ja sen verran farmilla ja nyt ne tekee siellä sitä ja tätä. Siellä muuten alkoi satamaan ku me lähettiin. Taivas itkee meidän lähtöä :) muahhhhhhhaaaaaaaa.

Ei harmita tämä homma yhtään. Lähtisin uudestaan. Ei mulla oo nyt sanoja enempää. Laitetaan pari kuvaa..

Sandaalit tuntu nii kotosilta jaloissa.. :)

Hyvää ystävänpäivää, kiitos matkaseurasta ja kaikkea hyvää. Niin ja jos jotakin alkaa kiinnostamaan työharjoittelu, lomailu tai ihan missä tahansa merkityksessä tämä paikka niin saa kysyä lisää, mielellään kerrotaan ja autetaan jos vain suinkin pystytään. Mulle voi laittaa säpoo: piipe.huttunen@gmail.com. Susanna voit lisätä oman säpon tänne jos halluut.

-Piipe-

Alkaa jo kotiinlähtö häämöttää ja ketutus kasvaa. Nyt kun vielä jotenkin kyyneliltä kykenee niin pitänee päivittää viimeisimmät kuulumiset, noiden rojektien osalta.

Niinkuin aiemmin oli puhetta, bambupisteaita nimettiin kulttuurien kohtaamiseksi. Tehtiin aidan viereen kyltti, bambusta tietysti. Tekstit poltettiin puuhun kolvin tyyppisellä masiinalla, kolmella kielellä. 

Sitten vähän maalailtiin meidän kotona, tai lähinnä oltiin maalaavinamme mutta enimmäkseen sotkettiin paikkoja maaliroiskeilla... Oli meillä muuten pensselitkin, eh...

Angry hand       

Ja sittenhän meillä oli tämä laiturirojekti. Josta me oikeesti kuviteltiin että hoidetaan se kahdestaan. Heh heh. No, isännät täällä tajus meitä paremmin että jos on meininki uusi laituri tällä aikataululla rakentaa niin ehkä parempi vähän jeesiä. Yksi purki vanhan laiturin laudat pois, toinen kävi kaatamassa eukalyptuksen, josta laiturin aluspuut tehtiin. Kolmas toi puunrungon traktorilla paikalle ja vei vanhat puuosat pois, neljäs sahasi eukalyptuksen kahtia ja leikkasi lankut. Vanhoista rappusista käytettiin uudelleen hyväkuntoiset askelmapuut, vain pystypuut uusittiin.

Meidän tehtävänä oli poistaa kuori eukalyptuksen puolikkaista. Onnistui ihan näppärästi kirvestä ja sorkkarautaa apuna käyttäen, ihan kun ois pikkusen järreämpää pajua kuorinut.

Vanhojen aluspuiden poisto ja uusien paikalleen laittaminen vaati yhteistyötä, senverran painavia nuo tukinpuolikkaat olivat. 

No, loppupeleissä meidän suurin työpanos laiturin teossa oli ruuvata lankut kiinni aluspuihin. Ja sehän sujui meiltä kuin tanssi,  ei juurikaan harmittanut korjailla rusketusta tuossa veden äärella ihanan lämpimänä kesäpäivänä. Äläkä murjota siellä Harri, kyllä meillä oli ihan mukavaa siellä ulkoilureittien rakennus -kurssillakin, kuka nyt ei tykkäis kahlata hyisessä järvivedessä ja raahata viissataakilosia pitkospuita umpimetsässä. :)

Tämmönen siitä sitten tuli, tukeva ja jämpti eukalyptuslaituri. Kyllä kelpaa sanoa olleensa mukana tämän teossa, vaikka miehet tekivätkin suurimman osan voimailua vaativista hommista. 

Kalatkin tuli pällistelemään meidän aikaansaannosta, tai oikeastaan ne oli vaan niin nälkäsiä että tulivat ruoan toivossa huudeille pyörimään. Tässä Juhalle vähän parempia otoksia näistä tyypeistä joita lammissa asustaa. Kerroppa onko kuvan 1 ja 2 kalat samoja, kun meille väitettiin että täällä asuu vain taimenia ja karppeja, mutta tuo toinen ei äkkisiltään näyttäisi kummaltakaan?

Autettiin myös Pauloa bambuesineiden hionnassa, ja kaikkea muutakin pikkupuuhaa ollaan tehty nyt viime päivinä. Valitettavasti ajatukset alkaa jo kuitenkin pyöriä välttämättömän äärellä. Tänä iltana pitää pakata, ja huomenna lähdetään heti aamusta kohti São Pauloa. Lento lähtee vasta illemmalla mutta on kuulemma vielä joitakin hoidettavia asioita big cityssä ennen lentokentälle menoa. Huoh. Onko pakko lähtee.

Lopputunnelmia päivitellään varmasti vielä, mutta jos se on taas Piipe kynan varressa sitten, niin tässä vielä minulta terkut kaikille täältä paratiisista, sanan- ja kuvanmukaisesti sieltä missä pippuri kasvaa!

-sussu-

Ajomatka vuorilta São Pauloon kestää noin kolme tuntia. Ensin vietiin Marianne kentälle ja sitten minä, Sussu ja Ruan jäätiin majapaikkaamme. Saatiin yöpaikka Alen luota. Ale on ollut täällä farmilla usein lomailemassa ja meidänkin aikana pariin otteeseen. Marianne järkkäs meille sitten yöpaikan sieltä. Ale on ammatiltaan näyttelijä ja jos oltais oltu pidempään siellä niin olisimme päässeet katsomaan hänen esitystään, harmillista kun ei oltu. Joku toinen kerta sitten ;) 

Meillähän kaupunkireissun päätarkoitus oli siis ostokset. Heti torstaina tavarat heitettyämme Alen luo lähettiin kujille. Jo ensimmäisen viiden minutin aikana kävi selväks, että Ruan on meille kultaakin kalliimpi tällä reissulla. Olisimme olleet niin eksyksissä tai sitten vaan hengailleet Alin talon nurkilla ja shoppailleet ruoka- ja huonekalukaupoissa. Ensin käveltiin bussipysäkille, sieltä bussilla jäätiin Faria Liman metropysäkille ja sieltä metroa välillä vaihtaen Paulistan kaupungiosaan joka on São Paulon finanssialueen keskus ja kai jonkunlainen keskuskatu, niinku Mannerheimintie..mut semisti isompi. Joo oltais varmasti osattu kahelleen tällä portugalin kielen taidolla. Onneks ei oltu ruuhka-aikaan liikkeellä...kuulema. Aika täynnä ne metrot ja bussit oli siltikin, harvoin päästiin istumaan. Tähän kohtaan lienee lisättävä myös tietoa lämpötilasta. Se tais olla +36 ja kyseessä miljoonakaupunki. Ei tuulta ja ilmastoimaton täysi bussi. Nam. Muutenkin tuo kaupungin kuumus, huoh. Oikeesti oli jo liikaa. Tosin siellä Alen luona oli yks irlantilainen mies ja se sano et ne oli olleet Rio de Janeirossa ja siellä keskilämpötila oli +47!!! Ei harmita ettei menty siellä käymään. 

Kaupunki on kyllä iso, eikä ehditty parissa päivässä näkemään siitä edes murto-osaa. Niinkuin Ale meille sanoikin, São Paulo on kuin monta erillistä kaupunkia yhden kaupungin sisällä. Pakkohan sen on nii  olla jos väkiluku itse metropolin alueella on se 11miljoonaa. Ei sitä käsitä vieläkään, mutta ei missään vaiheessa tarvinnut olla yksin.

Kerettiin ensimmäisen päivän aikana nähdä myös sitä kurjempaa São Pauloa. Eihän se yllätyksenä tullut, että kodittomia on tässä maailmassa olemassa, mutta aina se yhtä kurjalta tuntuu kohdata moista. Jo aikasemmin Suomessa olin katsonut dokumentin missä etenkin Rio de Janeirossa slummialueita, eli oikeasti ihmisten koteja, puretaan kesän 2014 jalkapallon mm-kisojen sekä tulevien Rion 2016 kesäolypialaisten "tieltä." Niin paljon kuin minä urheilua rakastankin, mutta asiat vois laittaa joskus vähän eri mittapuihin. Kaupungin rikollisuudesta meitä varoteltiin myös etukäteen, otsassamme lukee turisti ja ollaan helppo kohde taskuvarkaille. No, mutta missäpä isossa ja vähän pienemmissäkin kaupungeissa ei olisi rikollisuutta? Riittävän varuillamme kun olimme niin mitään ei onneksi sattunut. Toki me myös vältelttiin paikkoja missä todennäköisyys joutua uhriksi on suurempi. Niinkun perjantai-iltana ei tietyille aseman huudeille tarvii jäädä notkumaan.

Torstai kierreltiin siellä Paulistan alueella ja löydettiin jo jotain pientä ostettavaa. Pienellä tarkotan enimmäkseen omaa paitaa ja futis avaimenperää, en niinkään Sussun kolmea mekkoa, ainakin viittä paitaa, yksiä sandaaleja ja mitä näitä nyt oli :) no mutta jos halavalla saa ni aina kannattaa ostaa.. ja olihan meillä ne tyhjät rinkat tullessa tänne, ei niiden tarkotus ole tyhjänä lähtee täältä. 

Perjantaina mentiin ensin japanilaiskortteliin. Toisen maailmansodan jälkeen Brasiliaan tuli paljon japanilaisia ja suurin osa  tuli asumaan São Paulon yhteen kaupunginosaan, joka nykyisin tunnetaan nimellä Liberdade. Se oli kyllä kiva mesta, erikoista oli esimerkiksi japanilaistyyppiset talot sekä liikennevalot joissa oli jalankulkijat merkitty japaninkielisillä merkeillä. Ja oli muuten tarjolla puhelimeen kuorta ja tablettipusseja ja elektroniikkaa noin  yleensäkin. Ja paljon paljon paljon muutakin.

Syömässä käytiin tietenkin sushi-ravintolassa. Siellä kerättiin lautaselle mitä haluttiin ja hinta määräytyi annoksen painon mukaan. Tarjolla oli kyllä vaikka ja vallan mitä. Ruoka oli tosi hyvää ja paikka muutenkin hieno.

Japanilaiskorttelista mentiin sitten Rock Gallery ostoskeskukseen. Se oli kans aika vaikuttava paikka. Pari ekaa kerrosta oli pyhitetty rap/hiphop tuotteille ja siitä ylöspääin enempi vähempi rock- ja heavyhenkisille tuotteille. Bändipaitoja löytyi kyllä moneen makuun. Ja siellä jos missä olis ollu mahdollisuus ottaa lävistyksiä ja tatuointeja. Brasiliassa on nyt kuumintahottia ottaa taskoja tai lävistyksiä ja se on kyllä huomattu. Tuollakin ostoskeskuksessa oli joka kerroksessa varmaan ainakin viis paikkaa missä olis voinu värjätä ja rei'ittää nahkaa. Ja kerroksiakin oli ehkä viis. Odottakaa vaan kun näätte meidät ;)

Lauantaina olikin heti aamusta sit lähtö takaisin farmille. Onneks, minä olin jo perjantai-iltana niin poikki ja vetelä ettei mitään rajaa. Vaikka sitä kuinka yrittää juoda ja suojautua ni tais aurinko tehä tepposet. Perjantai-illasta lauantai-iltaan mulla särki päätä ja oli aika ällöttävä olo, jännityksellä odottelin josko george tulee kylään kotimatkalla farmille. Onneksi sille varattu muovipussi pysyi kuitenkin tyhjänä. Kuivaa oli ollut vuoristossakin. Tässä ajellaan vuoriston hiekkatietä ylöspäin.

Mutta ihanuutta oli palata farmille, home sweet home tunnelma valtasi heti mielen kun perille päästiin. Ja se ihana tunne kun illalla oli viileetä. Nyt paistaa taas semmonen leppoisa vuoriston aurinko, asteita näin aamupäivästä vajaa kolkyt. Tämä on juhlaa. Nyt jatketaan nauttimista ja oleskelua täällä farmilla, tehään vielä jotain pikkujuttuja mitä mieleen tulee. Outoa kun Marianne ei ole täällä. Ja jo  keskiviikkona lähtee lento kotia kohti. 

-Piipe-

Ollaan varmaan mainittu useampaankin otteeseen että ruoka on täällä hyvää. Ollaan aina oltu ruoka-aikaan kotona siis. Kerronpa nyt millaista ruokaa täällä farmilla yleensä laitetaan, varmaan siitä voi jotain yleistää brasilialaiseen keittiöön.

Aamupala täällä on aika samantyyppinen kuin Suomessa,  sämpylöitä tai paahtoleipää kera juuston ja kinkun, muroja, jugurttia, joskus puuroakin. Kahvia tai kaakaota. Joinakin aamuina on pöydässä ollut eräänlainen paikallinen pullakakku, se on etenkin joulunajan herkku, pullaa jossa on kuivattuja hedelmiä. 

Lounaalla joka syödään puolenpäivän jälkeen, on aina alkuun salaattia. Perustana ovat tomaatti, kurkku, salaatti ja porkkanaraaste,  joskus lisäksi jotain yrttejä puutarhasta tai esim punajuuriraastetta. Päälle lirautetaan oliiviöljyä tai balsamiviinietikkaa.

Marianne ostaa vihannekset ja juurekset mahdollisuuksien mukaan paikallisilta viljelijöiltä. Esimerkiksi tomaatteja haettiin tänään laatikollinen suoraan tomsuplantaasilta, joka on matkan varrella kun mennään São Bento do Sapucaihin. Samalla reissulla käytiin porkkana- ja maniokkitehtaalla, josta ostettiin laatikollinen molempia. 

Lounaan perusraaka-aineet ovat riisi ja pavut. Riisi voi olla tavallista tai kokjyväriisiä, joskus molempia samalla ruoalla. Pavut ovat yleensä punaisia, ja niistä on keitetty kastike. En tykännyt pavuista ennen tänne tuloani, mutta täällä ne uppoaa eri hyvin. Ehkä pitää kotonakin opetella tekemään papupatoja. 

Papujen lisäksi on yleensä jokin muukin kasvislisuke, esim. porkkanoista  tai mugangosta keittämällä tai paistamalla tehty. Mugango on hiukan kesäkurpitsan näköinen ja tapainen hedelmä.

Maissia käytetään ruoanlaitossa myös paljon. Usein tehdään farofaa, kuivaa maissijauhomurua jota voi ripotella riisin ja kastikkeen päälle. 

Lihanystäviä unohtamatta, ruokaan kuuluu yleensä aina myös lihaa/kanaa/kalaa, kastikkeessa, paistettuna tai miten milloinkin. Tänään oli lampaanlihaa, mutta yleensä sikaa tai nautaa niinkuin meilläkin.  Muutaman kerran on ollut lihamureketta, johon on lisätty jyväsinä kibeä, kokojyvviljaa joka muistuttaa maultaan vehnää. 

Perunaa tai pastaa saattaa sitäkin olla, mutta harvemmin. Ja vaikka olisi niin silti saattaa olla riisiä, siitä ei hevillä luovuta. Käytiin Juqueįssa ollessa ravintolassa syömässä, ja tilattiin Piipen kanssa "päivän annokset". Siihen kuului aina salaatti, riisiä SEKÄ ranskiksia ja papukastike. Itse sai valita lihan, kanan tai kalan. Että vinkkiä vaan kaikille jotka aiotte kutsua meidät lähitulevaisuudessa syömään, riisiä on parasta olla tarjolla. 

Kastikkeista puheenollen, feijoada on eräs suosittu papu/liharuoka täällä päin. Siihen tulee mustien papujen lisäksi sianlihaa ja pekonia. Joissakin versioissa siasta käytetään saparot, korvat ja sorkat. Luulen että eräässä seisova pöytä -tyyppisessä ravintolassa tarjoiltiin tätä ruokaa, en maistanut. 

Olen yleensä maistanut täällä lähes kaikkia liharuokia, vaikka enimmäkseen kasvispitoista linjaa suosinkin. Mutta täällä pärjäisi ihan hyvin täysin kasvissyöjänäkin, koska aina on erilaisia kasvisruokia tarjolla.

Maniokeista vielä. Se on juures, jota voi esim. keittää ja käyttää porkkanan tavoin patoihin, paistoksiin yms. Raakana sitä ei voi syödä. Siitä tehdään myös jauhoja, joista voi paistaa tapioca-lettuja. Tapioca on intiaanien keksintö, ja se maistuu ... jauholle joka on paistettu letuksi. Eh. 

Mutta maniokkijauhoista voi tehdä myös aah niin ihania juustopalleroita/sämpylöitä. Ne on ehdottomasti parasta mitä täältä saa. Tai yleensä kai niiin käytetään maissijauhoja, mutta joka tapauksessa hyviä ovat. Niitä voi ostaa melkein joka leipomosta ja kahvilasta, mutta me ollaan jo harjoiteltu niitä itsekin tekemään. Jauhopussikin on jo valmiiksi ostettu kotiin viemisiksi, se olikin tärkein ostos varvassandaalien lisäksi. 

Tästä päästäänkin näppärästi mun lempiaiheeseen, jälkiruokiin. Täällä ei harrasteta niinkään päiväkahvittelua, mutta lounaalla on yleensä jälkiruokaa tarjolla. Brasilialaiset rakastavat makeaa. Siis todella makeaa. Brasilialaiset rakastavat toffeeta sen kaikissa eri muodoissa: paloina, liisterimäisenä mössönä, kastikkeena ja lusikalla suoraan purkista. Täällä siis myydään kaupoissa lasipurkkeja joissa on toffeen tapaista maitomönjää.  Sitten brasilialaiset rakastavat hilloja, marmeladeja ja kaikkia niistä tehtyjä jälkiruokia ja johdannaisia. Ja hyytelöitä. Sellaisia hedelmän tai marjan (lue: esanssin) makuisia läpikuultavia, jotka tehdään jauheesta veteen sekoittamalla ja jääkaapissa hyydyttämällä. 

Ehkä parasta kaikesta on se, että täällä tykätään tosi paljon myös kookoksesta. Kookoskarkkeja on paljon erilaisia, kooosjäätelöä on joka paikassa missä on jäätelöä. Jäätelöä saa myös mm. maissin ja avokadon makuisina :)

Tässä on myös yksi jälkkärivaihtoehto, yhdistää hilloa ja sulatejuuston tapaista levitettä. Suolaista ja makeaa samassa, nam. 

Sitten kun vielä lisätään jälkkärilistalle kaikki ihanat kakut ja jäätelöt, vanukkaat ja suklaat niin voitte uskoa tällä reissulla ei oo päässy kilot karisemaan. Onneks brasilialaiset tykkää myös isoper...äisistä naisista, tai niin me ainakin kuvitellaan. :)

Päivällinen ja iltapala on yleensä yksi ja sama asia. Se syödään seitsemän kahdeksan kieppeillä, milloin mitenkin. Joskus tehdään lämmin ruoka, esimerkiksi jokin keitto, joskus lämppäreitä tai vaan leipää ja teetä. Riippuu päivästä, nälästä, lämpötilasta ja siitä jaksaako kukaan kokata. Yleisesti ottaen ruokailuajat ja -tavat täällä ovat mukavan joustavia. Yleensä kaikki kokontuvat ruoka-aikoina yhdessä syömään, mutta jos jollain on aikataulutus eri niin sekään ei ole vakavaa. Ruokapöydässä viihdytään pitkään jos ei ole kiirettä jatkaa hommia, mutta sitäkään ei katsota pahalla jos joku poistuu aiemmin. 

Täällä on keittiössä kolme työntekijää. Arkisin on yleensä töissä ainakin yksi, leirien ja muiden tapahtumien aikana kaikki kolme. He laittavat aamupalan ja lounaan, itse hoidetaan yleensä päivällinen/iltapala. Meistä on vaan Piipen kanssa tullut sellaisia aamuvirkkuja että usein ollaan päämajassa jo ennen muita, ja laitellaan aamupalaa itse. Mutta onhan tämä valmiille ruoalle tulo kyllä sellainen hienous, että näinköhän sitä on ihan uusavuton kun menee kotiin ja pitäisi itse kokata. Ainiin mutta sen takiahan me käydään koulua, että saadaan valmista ruokaa. Nou hätä. 

Vielä se pitää mainita että hedelmiä on vaikka minkälaisia, ja niitä on aina tarjolla. Banaaneja on kolmea eri kokoa: niitä normeja mitä meilläkin, sitten noin puolta pienempiä, ja vielä ihan miniminibanaaneja, kooltaan noin minun sormen mittaisia. Sitten löytyy mangoja, ananasta, palmua, kookosta ja sen "nahkaa", kakeja, pitayaa,  guavaa, litsejä.... Ei millään muista kaikkia. Osaa hedelmistä kasvaa omalla pihalla, ja esimerkiksi tämä meilläkin jälkiruoissa koristeena käytettävä hedelmä, jonka nimeä en nyt muista, on suorastaan rikkaruoho.

Kaksosbanaanit

Chuchuja ja ingoja

Loppuun vielä kuva jälkkäristä, jota teimme pizzailtana. Banaanipitsaa... Maistuu hiukan paremmalle kuin näyttää, mutta ei jostain kumman syystä saanut ykkössijaa jälkkäritesteissämme. 

Eilen illalla täällä sato jo vähän vettä ja ukkosti. Se sopii meille että ilta ja yöaikaan sataa. Tottapuhuen paikalliset on täällä vähän helisemässä tämän kuivuuden suhteen. Viljelijät etenkin toivoo vettä. Tänään on ollu taas ihan kohtuu lämmin päivä vaikka aamulla tuntuu nii viileltä (oli vaan jotai +24) että piti aivan pitkähihasella paidalla lähtee Mariannen mukana Sapucain kaupunkiin. Virhe. 

Tässä faktaa lämpötilasta

Kaupungissa käynti noin muuten ei kyllä ollu virhe. Jotta ystävyyten punanen lanka pysyy jatkossakin ehjänä niin pakko heittää Hantalle terkut, että tykkäisit shopata tässä maassa, koska täällä on todella paljon erilaisia pöllötuotteita. (Mielestäni tieto, että tiedän sinun pitävän pöllöjutuista vahvistaa lankaa entisestään). Ollaan vähän etitty niitä unelmien keltavihreitä Havaianas sandaaleja Brasilian lipulla. Nyt ne löyty ja oikeestaan vielä hienommat kun pohjassa komeillee kymppipaita. Tykkään. Täällä tosiaan kaikki käyttää niitä, siis kaikki. Ei oo mitään kroksikansaa tämä Brasilia. Onko hienot, no on!

Muuten ollaan puuhailtu vähän niitä ja näitä hommia. Ohimennen muunmuassa istutettiin pari Amora merkkistä puuta. Aika näyttää lähteekö ne siitä nousemaan. (Voin paljastaa tässä salaisuuden: eka oksa minkä istutin vähäsen saatto rusahtaa katkipoikki kun sinne maahan sitä tungin, en sanonu mittää kellekään vaan upotin sitä vähä syvemmälle.. maaksi olet sinä tuleva ja silleen).

Meillä oli myös brasilialainen grilli-ilta viikonloppuna. Avotulella paistellaan jos jonkunlaista lihaa, paljon ja sitten istutaan ja syyään monta tuntia. Me Sussun kans oltiin siinä noin kakskyt minsaa. Kuvassa siis vaan osa lihasta kun sitä vaan lisättiin ja lisättiin sinne. Isoin köntsä oli varmaa yli kaks kiloo. 

Jotenki meistä on kasvanu täällä semmosia kodinhengettäriäkin kaiken rakentamis- ja korjaustöiden keskellä. Sitä mieltä oon aina ollukki että ihmisen pitää osata monia asioita. ML tyypit kunniaan ;) 

Tässä tehhään sit semmosia juustopalleroisia, ne on niin hyviä! Huomatkaa suomalainen leivinpaperi. Marianne ostaa paljon asioita Suomesta, jotka se kokee paremmaksi kuin täällä. Esimerkiksi kaikki peitot on suoraan hobbyhallista. :) Se on jotain maissijauho systeemiä, jota Susanna osti myös kotiin, että pysyykähän kartalla koska se niitä aikoo leipoo. Susanna on ostanu ja ostamassa vaikka ja sun mitä muutakin ruokajuttuja täältä, enimmäkseen kuitenkin sitä typerää kookosta jota täällä tungetaan kaikkiin juttuihin. En pidä kookoksesta, jos ette osanneet lukkee rivien välistä. 

On niin kummallista ajatella et kun palataan Suomeen ni siellä ei olekaan Albatrossi-kelit vaikka me jotenki käännetään täällä ajatus niinpäin. Voi olla semikaru paluu arkeen. No mut kunhan siellä nyt ees säilyy se oikee talvi. 

Fiilistelyä Alballe :)

Mitähän tässä osaa enää sanoa, paitsi että jos teille tai teidän lapsille tai tutuille tulee ikinä mahollisuutta lähtee tutustumaan uusiin kulttuureihin niin lähtekää ja kannustakaa lähtemään. Ei varmasti tule kaduttamaan, ei varmasti ole virhe. Onneks meillä vielä on tätä riemua jälellä, loppuviikosta päästään käymään isolla kirkollaki pari päivää, Sao Paulossa nimittäin.. ja ihan ilman Mariannee. Siitä seikkailusta kerrotaan (ehkä) myöhemmin lisää.

-Piipe-

Patoallas on tehty joskus vuosia vuosia sitten valamalla kuopan reunoihin betonia ja vuoraamalla allas muoveilla. Nyt kuitenkin ajan saatossa vesi on syönyt betoniin reikiä ja vettä tihkuu läpi reunoilta kivien väleistä ei-toivotuista kohdista. Lisäksi vuorilta veden mukana valuva liete ja hiekka on täyttänyt patoaltaan jossei nyt kokonaan niin ainakin puoliksi. Meidän tehtävänä oli poistaa altaasta muta ja pohjalla olevat muovit, jotka myöskin olivat osittain rikkoontuneet. Sen jälkeen vuotokohdat korjataan jos mahdollista.

Patoallas pidetään normaalisti aika täynnä, ja tältä se näytti ennen veden laskua. 

Sitten Marianne avasi poistovesiputken sulun...

...jonka jälkeen mutalällitodellisuus paljastui :)

No, eikun hommiin. Marianne oli ohjeistanut meitä laittamaan kumpparit, mutta pointti oli ehkä ennemminkin jalkojen suojaaminen kuin kuivana pysyminen. Mutaliejua oli veden laskemisen jälkeenkin paikoittain haaruksiin asti. Eli kumpparit hörppäs vettä heti ensiaskelilla. 

Siirrettiin mutaa virran vietäväksi aluksi jaloilla potkimalla ja tukikepeillä kaivamalla. Sitten kun saatiin mutaa hiukan vähäisemmäksi, ts. kun joessa pystyi liikkumaan ilman tukikeppiä, haettiin avuksi lapio ja sankko. Välillä annettiin patoaltaan täyttyä jolloin vesi liuotti lisää mutaa liikkuvampaan muotoon, välillä rassattiin poistoputkea auki että vesi ja muta pääsi valumaan pois. Keksittiin myös padota puron uoman toista reunaa, jolloin saatiin vesi virtaamaan enemmän mutalikon puolelle. Sitä mukaa kun saatiin mutaa pois pohjamuovien päältä, revittiin muoveja pois.

Piipe otti tämänkin rojektin reenaamisen kannalta. Jos joku ei vielä tiennyt niin Piipe on suofutiksen hallitseva maailmanmestari. Mikäpä sen parempaa jumppaa peruskuntokaudella kuin kahlata lällissä, tai välillä vaikka ottaa pikku sukellus...

Kaksi päivää siinä rypiessä meni, ja aika monta kuutiota mutaliejua lähti eteenpäin virran vietäväksi. Niin, unohdin mainita että sama puro laskee saunan ohi, ja molempina iltoina oli saunojia. Kuulemma siellä oli saanut mukavia mutakylpyjä ottaa meidän puhdistusoperaatiomme takia :)

Aika puhtaaksi saatiin patoallas, mutta toki tuota mutaa tulee kertymään sinne jatkossakin ja homma pitää uusia aika ajoin.  Katsotaan miten reikien korjaus etenee, se on työmiesten hommaa kantaa betonisäkit paikalle ettei meidän hienot pikku kätöset likaannu. Hah, tuon keksin kyllä ihan omasta päästäni. Mulla ei oo ollu kynsiä enää pitkiin aikoihin ja jalatkin meni ruvelle kun kumpparit hinkkas sääriin. Mutta mitä siitä kun on niin mukavaa.

Apumies Bambu keskittyi lähinnä muovikasojen paikallaan pitämiseen...

Tuommosissa projekteissa huomaa aina miten kaikki on niin suhteellista. Ollaan täällä reissun aikana ihmetelty ja osittain ällöttykin kaikenmaailman öttiäisiä mitä on vastaan tullut. No tuolla mutalällissä rämpiessä niitä todellakin oli, kaikenmaailman jättitoukkakasoja löytyi muovien alta ja kumpparit oli täynnä ties mitä. Mutta ketä jaksaa kiinnostaa. Yksi koppis kotona on yök, kolmekymmentä kumpparissa ihan normi päivä täällä Brasiliassa. 

-sussu-

Juqueįssa oli kuumaa, hikistä ja tukahduttavaa ympäri vuorokauden. Merivesikin oli niin lämmintä että melkein uidessakin tuli hiki. Jopa minä, aina paleleva yksilö, sain lämpimästä tarpeekseni. Oli ihana tunne kun tultiin takaisin ja sai pukea t-paidan ja polvipituiset shortsit ilman vaaraa lämpöhalvauksesta. Paitsi että Piipe tottui kyllä lämpimään siinä määrin, että nyt sitä reppanaa paleltaa koko ajan kun täällä vuoristossa ei ole kuin reilut kolmekymmentä astetta.

En tiedä, joku pistos me varmaan kuitenkin tuolla piitsillä saatiin. Meinaan tuon pukeutumisen suhteen. Meistä tuli Suomen mittapuussa suorastaan siveettömiä, paineltiin biitsin lisäksi myös kaduilla ja kylillä ihan holtittoman vähissä vetimissä. Naurettiin monta kertaa, että tämmöstä ei ikimaailmassa tekisi Suomessa. Niinkuin esimerkiksi menis vaatekauppaan pikkupikku bikineissä. Mutta oikeesti kun ei siellä pystynyt pukemaan mitään vaatetta päälle, jos meinasi poistua ilmastointilaitteen alta sisätiloista. Kaupoissahan niitä ilmastointilaitteita ei luonnollisestikaan ollut. (Eikä kuulemma kouluissa... Paikallisilla lapsilla alkaa koulut paikkakunnasta riippuen nyt tai muutaman viikon päästä, ei todella käy kateeks lapsiparkoja....)

Niin, vielä tuosta toisenlaisesta elämänmenosta piitsillä. Rantakadulla ja sen läheisyydessä, jossa meidänkin majapaikkamme sijaitsi, oli tosi hienoja ja kalliinnäköisiä taloja vieri vieressä. Mutta kaikki talot oli ympäröity korkeilla muureilla, ja yleensä muurin päällä oli vielä piikkilankaa. Vaikka Mariannen ystävänkin talo oli todella hieno, hyvin remontoitu ja sisäpiha kauniiksi tehty, niin siltikin minulle tuli hiukan ahdistava olo siellä muurien sisällä. Kun ei nähnyt ulkopuolelle, ja kaikki ovet ja ikkunat ja piti muureista huolimatta muistaa lukita joka kerta kun poistui pihasta. Mutta ilmeisesti alue on sellaista ettei muureitta voi asua jos haluaa omaisuutensa säilyttää. Rikkaudella on puolensa ja puolensa. Mariannea ahdisti myös, hän sanoi että siinä vaiheessa kun farmi pitää ympäröidä muureilla, hän muuttaa vielä syvemmälle viidakkoon. 

Meillä oli sen mosaiikkityön lisäksi toinenkin pikku projekti tehtävänä. Täällä Brasiliassa on todella mielenkiintoisia ja monenlaisia roskasäiliöviritelmiä. Yleisin ehkä on pystyttää talon ulkopuolelle kadun varteen tolppa, jonka päälle tasanteelle roskasäkit jätetään. Ne pitää olla irti maasta että eläimet eivät revi roskia, mutta en ole vielä tajunnut miksi kellään ei ole normi roskalaatikkoa. Ehkä roskien kuljetusautoissa ei ole kippiä joilla laatikot saisi nurin?

No joka tapauksessa, Mariannen ystävällä oli myöskin tolppa+tasanne talon edustalla, ja se meidän piti koristella. Tehtiin se simpukoilla joita oli iso vati valmiina, ja ylijäämämosaiikeilla. Tässä lopputulos, on se nyt ainakin hienompi kuin naapureilla:

Kiitokset vielä Odilalle majoituksesta, Nicolelle hienosta musisoinnista ja Ricardolle joka opetti meille aalloilla surffaamista.

Tässä vielä yksi sumuisten vuorten, eikun hämyisten rantojen gorilla:

Ainiin. Vähistä vetimistä puheen ollen. Toinen meistä oli ravintolassa syömässä melkein pelkissä pikkareissa. En kerro kumpi. Tehkää perässä :D

T. Sussu alias Meritähti alias Tilkkutäkki (nimi juontuu tavasta polttaa nahkaa eri puolilta kehoa pienissä erissä kerrallan)

Tultiin tosiaan tuolta vuoristosta noin neljän tunnin ajomatkan jälkeen São Sebastiãon Juquei-rantakaupunkiin Mariannen ystävättären luo tämmöseen rantahuvilaan. Tämä paikka on Sao Paulosta 2,5h ajomatkan päässä ja moni sieltä tulee tänne lomilla ja viikonloppuisin. Ymmärrän sen hyvin kyllä ku koko Sao Paulon metropolin alueella asuu 20miljoonaa ihmistä ni täällä voi varmaa hengittää edes vähän helpommin. No en tiiä, nyt pitäs olla sadekausi parhaillaan päällä koko Brasiliassa, mutta koska kaks finlandesetyttöö tuli käymään ni ne varmaan siirti sitä.

Mut on tämä ilmasto täällä meren (Atlantti) rannalla ihan erilainen kun siellä vuoristossa. Autosta ku noustiin niin ilma oli oikeesti käsinkoskeltevan kuuma ja pehmee ja jotenkin erilainen. Sellanen ettei kyllä töitä voi tehä. Eli lomalla viimeinkin ;) Ollaan täällä maanantaista torstaihin ja jos joku vähän ahistaa ni nuo tuskasen hikisen kuumat yöt. Biitsille mennään aamusta ja illasta kun ei siellä voi olla keskellä päivää ko se aurinko on niin kuuma ja meille jopa vaarallinen. Ei siellä voi hiekallakaan kävellä ilman kenkiä tai jalkapohjat palaa. Ihme jos ei polteta nahkaa, rasvaa lisätään kyl joka käänteessä ja paikallisiin verrattuna ollaan kyllä ihan liian ylipukeutuneita.. ;) Mutta enpä oo ennen nähny moisia rantoja. 

Tehtiin me täällä yks mosaiikkityö tilauksesta, vähän niinku korvauksena majoituksesta. Huh mite rankkaa..

Merivesi on lämmintä, ja huikeeta nähä lihaksikkaita ja ruskeita ja ja ja surffaripoikia surffailemassa aalloilla ;) Me aivan taannutaan lapsiks taas ( ai oltiinkos me joskus kasvettu aikuiseks?!?) tuolla turkoosissa meressä lilluessa. Heittäydytään aaltojen vietäviks. Se on nii hienoo ku hiekka lähtee valumaan jalkojen alta tai pääsee kellumaan aallonharjalle, mut on tässäki yks huono puoli.. mInä nimittäin saatoin tulla merisairaaks uimisesta!?! Illalla ku aloin nukkumaan ni sänky heilu vielä aaltojen lailla. Ja käsi sydämmellä en ollu juonu caipirinhaa tai caipiroskaa. Ja jos etsimmällä etsin niin okei, vielä yhen huonon puolen keksin. Vähän matikkaa teille: minun hiukset + kostea ja lämmin meri-ilma = ?? Joo-o on kiemuraa on..

Uusia eläimiä ja kasveja ja vuoristoo nähty myös, kuvien muodossa lisää fiiliksiä siis. Nuo pikkuravut on aika mainioita tyyppejä kun ne painelee menemään ja sitte ku ne alkaa kaivamaan itselleen koloa ni oksat pois. Oksista tuli mieleen yks Mariannen kertoma hauska juttu matkalla kun tultiin tänne. Tiiättekö miks kumipuita on niin hankala kaataa? No ku kaatamisen jälkeen ne pomppii vielä kaks päivää. :D ehhhhheh, saattaa olla vähä tilanne huumoria mutta mulle kelpas! 

-Piipe-

Näihin piikkipalloihin ei kannata koskea

Varokaa rapuliaisia!

 Eelikselle lisätehtävä kun läksyä ei ole palautettu ajoissa. Tunnista tämäkin lintu!

Kaktushedelmä eli pitahaya ja litsi

Päivällä...

...ja illalla